perjantai 22. marraskuuta 2013

Mieltymykset ammatinvalinnassa

Se, että olemme luonnostaan mietyneitä johonkin elämänalaan, vaikkapa musiikkiin, merkitsee, että luontomme tasolla koemme juuri sen toimet mielekkäimmiksi. Tuohon mieltymykseen on siis syy: tuon alan käytäntöjen ja tekemisten hyödyllisyys sekä maailmassa että omassa elämässämme. On vain onnistuttava pukemaan tuo tunneviisaus arkijärjen kielellle, niin meillä on kunnon perustelu tukea tuota haaveammattia muiden ammattien painotuksen hiukan vähentyessä.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka musiikki: Musiikki käyttää luonnollisia hahmotustapoja tunteista, tunnelmista, elämän- ja tekemisentavoista. Sillä tavoin se saa koko ymmärryksemme käyttöön, koko kapasiteettimme, tai siis tuo musiikin kieli saa. Siksi se tuntuu niin hyväätekevältä ja siksi se olisi oiva työelämän kielenkäyttötapa, jolla välittää informaatiota noista asioista. Ja koska kukin tekeminen vaatii oman parhaan tekemisentapansa, olisi tuota informaatiota paljon ja se mahdollistaisi moninkertaisen työtahdin, mikä toisi työn hahmotustapoja ajattelun osalta lähemmäs musiikkia, mikä nopeuttaisi ymmöärrystä ennestään laadusta tinkimättä.
Vastaavasti vaikkapa miellyttävä liikunta on hyvä tapa liikkua ja saa kroppamme pelaamaan hyvin, hyvässä yhteispelissä mielentilamme kanssa. Urautuneen kropan tuoman urautuneen mielen sijasta saamme koko mahdollisuuksiemme kirjon käyttöön ja niin työkin sujuu mielekkäämmin, etenkin ajatustyö, mutta myös käytännön töihin on liikkuvuudesta hyötyä. Luonnonvalinnan luoma tai jumalan luoma perustekemisentapamme on köäytännön tekemistä konkreettisessa maailmassa: kaikki osamme pelaavat yhteen kropan kohdalla, elekieli yhdistää tunnemotivaation tehokkaaseen mielekkääseen tekoon. Musiikin kieli on tällaisten erojen hahmottamisessa apuna.
Ja jos jiokin työ ei tunnu sopivan, luonnistuvan , niin se on merkki jonkin mielekkyyden puuttumisesta tuosta työstä: paremmin saisimme aikaan, jos sekin meilekkyys olisi mukana, vaikka tokihan riippuu henkilöstä, mitä mielekkyyksiä kaipaa ja osaa käyttää hyväkseen.
* * *
Toki on eroja siinä, kuka osaa mitenkin monimutkaisia musiikkimaisia hahmotustapoja ja kuka pitäytyy konkreettiseen tasoon, jolle rakentelun ja matematiikan taitojen painottaminen pudottaa. Kaikki eivät sovi samaan työhön, kaikki eivät saa sitä onnistumaan. Mutta henkilökohtainen mielenkiinto tietynlaiseen ammattiin tuo lahjoja sille, jollei samaan aikaan tavoittele jotakin tyhmemmän alan ammattitaitoa, etenkään insinöörialojen, jotak tuppaavat karsimaan kaikki huomiot pois "häiritsemästä" ja jäävät siksi taitamattomiksi monessa. Mutta on siis olemassa luonnollisisa hahmotustapoja, joita luonto, eläimet ja taiteet mm. opettavat, sekä liikunta ja uskonto ainakin ja tunneihmisten elämänviisaus, ja näillä paremmilla hahmotustavoilla saa paljon enemmän aikaan ja parempilaatuista työtä. Jos olet musiikkiharrastunut, se on elämänviisaudesta harrastumisen kanssa taitoja lisäävä tekijä.
Ks. http://www.somuchmorefreetime.info ja http://pikakoulu.blogspot.fi

Helmikuussa 2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti